Skydive Finland - Sponsoringprofil | Sponsoo

Skydive Finland

 Utti, Kouvola Fallschirmspringen

Kurzbeschreibung

Suomen suurin dropzone. Suurin osa jäsenistä on pääkaupunkiseudulta. Hyppyjä teemme vuosittain 13 000. Erittäin vilkas tandemhyppytoiminta.

Beschreibung

Meillä on tosiaan vilkas tandemhyppytoiminta touko-elokuussa joka houkuttelee paljon seikkailunhaluisia ihmisiä perheineen meidän dropzonelle. Ilmailu ylipäätään kiinnostaa paljon ihmisiä ja meille voi vapaasti tulla nauttimaan ilmailusta myös maan kamaralta kahvin tai jäätelön kera kahvilastamme. Näkyvyyttä voimme siis tarjota teille vilkkaassa lentokenttäympäristössä. Järjestämme ennätysyrityksiä ja myös Suomen Mestaruudet lajissamme. Jatkoa ja tulevaisuutta varten tarvitsemme uusia nuoria innokkaita hyppääjiä, mutta laji on valitettavasti aika hintava harrastelijoille. Yhdistyksen tämänhetkinen oppilasvarustus (uusien oppilaiden kouluttamiseen) tarvitsisi nyt kunnon päivitys/uudistus ja etenkin tähän pyytäisimme sponsorointia.

Größte Erfolge

Esimerkiksi vuonna 2025

Suomenmestaruuskilpailut

Canopy Piloting –SM-kilpailut päättyivät Jesse Salmenojan voittoon. Hän voitti sekä yleiskilpailun että kaikki lajit – tarkkuus, pituus ja nopeus. Toiseksi sijoittui Juha-Matti Sironen, kolmanneksi Lauri Luostarinen ja neljänneksi Sanna-Paula Pehkonen.

Tuulitunneli lentäminen lasketaan yhdeksi laskuvarjourheilun lajiksi ja myös siinä järjestettiin kaudella 2025 SM kilpailut: 

  • Solo Speed (lajin ensimmäinen virallinen SM-kilpailu)
  1. Lassi Lehesvuo
  2. Jere Byman
  3. Juho Suomela
  • D2W
  1. Flying Cakes -joukkue, Lassi Lehesvuo ja Iiris Erkkilä
  2. FlightLab -joukkue, Jere Byman ja Aaro Hilli
  3. We <3 Marko Väyrynen -joukkue, Juho Suomela ja Sami Sucksdorff

Liitopukuhyppäämisen epäviralliset SM-kilpailut hypättiin Rødbyssä, Tanskassa 30.7.–2.8.2025 samaan aikaan Tanskan avointen WS-mestaruuskilpailuiden kanssa. Kokonaiskilpailun voiton vei Marko ”Mäksä” Mäkelä, hopeaa otti Tatjana ”Taku” Maksudov ja pronssia Janne Saikko. Neljänneksi sijoittui Hannamari Rissanen.

Näiden lisäksi Kaljatarkkuuden SM-kisat kisattiin Alavudella All Together boogien aikana. 

Ennätyksiä tehtiin seuraavissa lajeissa:

Wingsuit, aika, naisten sarja: 84,0s (2500-1500m). Tatjana Maksudov. PM-kilpailut, Vårgårda, Ruotsi 17.7.2025. 

Wingsuit, matka, naisten sarja: 3,855km (2500-1500m). Tatjana Maksudov. PM-kilpailut, Vårgårda, Ruotsi 17.7.2025. 

VFS, suurin muodostelma pää alas -asennossa, yleinen sarja: 30 henkeä. Heini Elo, Iiris Erkkilä, Teppo Heikkinen, Marko Helkiö, Ari Inki, Niko Kiviniemi, Ville Korhonen, Olli Laaksonen, Alja Lepistö, Heidi Lindewall, Matti Miilumäki, Simo Moilanen, Viivi Naakka, Janne Nöyränen, Niina Ojala, Teemu Petäjäniemi, Pekka Raassina, Katariina Roos, Kalle Roselli, Heli Siekkinen, Jukka Siivola, Jaakko Sormunen, Sara Stauren, Markku Strandman, Sami Sucksdorff, Ossi Tanskanen, Markku Tolvi, Leena Väistö, Mauri Väistö, Teo Välimäki. Ulkopuolinen kuvaaja Ewan Cowie. Utti 16.7.2025.

VFS, suurin muodostelma, sekvenssi pää alas -asennossa, yleinen sarja: 2 pistettä, 15 henkeä. Heini Elo, Marko Helkiö, Ari Inki, Ville Korhonen, Olli Laaksonen, Matti Miilumäki, Viivi Naakka, Janne Nöyränen, Niina Ojala, Teemu Petäjäniemi, Katariina Roos, Kalle Roselli, Sara Stauren, Ossi Tanskanen, Markku Tolvi. Ulkopuolinen kuvaaja Ewan Cowie. Utti 18.7.2025.

Kupukuviohyppy, suurin muodostelma, sekvenssi, yleinen sarja: 5 pistettä, 7 henkeä. Salla Kalsi, Jari Lehti, Marko Paukkunen, Pasi Pirttikoski, Markus Rytömaa, Jukka Rönkkö, Petra Vuorinen. Kuvaaja Sampsa Lauerma. Utti 23.8.2025.

Tämän lisäksi Pasi Pirttikoski ja Matti Pirttikoski osallistuivat Lake Walesissa Floridassa 22.11.2025 tehtyyn kupumuodostelmahyppäämisen maailmanennätykseen, 104 hyppääjän muodostelma.

Kennzahlen für Sponsoren

Seuraajia sosiaalisessa mediassa meillä on tällä hetkellä:

Facebook 3 212 kpl / Instagram 2 736 kpl

67 % pk-seudulta

ikä 35–44 38 %, ikä 45–54 24 %, ikä 25–34 21 %

hieman enemmän miehiä kuin naisia

Fancybox.bind("[data-fancybox]", { // Your custom options });